Tulevia tapahtumia

Jäsentapaamiset:

Tapaamiset elo-toukokuussa joka kuukauden neljäntenä maanantaina

Järjestötalolla, Tasakatu 4-6 Pieksämäki, toinen kerrros.

Seuraa ilmoituksia Pieksämäen Paikallisen seurapalstalta.

   *********************************************

   *********************************************

   *********************************************

Puheenjohtajan palsta

   *********************************************

Johannan Kolumnit

LUPAUS - PERINTÖ ON IKUINEN. VUODEN LOTTA ON 102- VUOTIAS PIEKSÄMÄKELÄINEN HELKA "HELKKY" VISURI

Kuopiontien varrella, pieneltä kumpareelta, löytyy palanen Pieksämäen seudun 450-vuotista historiaa. Nokkalan juuret ulottovat aina 1700-luvulle asti. Kolmen vuosisadan aikana, tilalla on ollut useampikin omistaja. Nykyisen päärakennuksen , Käräjätalon, rakennutti pohjoisen piirin nimismies Carl J. Lang kruunun virkataloksi 1851, ja siellä alettiin istua käräjiä viime vuosisadan alusta. Lotan päivänä 12. 5. 2025 tämä nyt Juha ja Marketta Moilasen omistama, perinteitä vaalien kunnostama juhlapaikka, sai suojiinsa harvinaisen vierasjoukon. Lotta Svärd Säätiö on vuodesta 2007 lähtien nimennyt Vuoden Lotan. Arvonimen voi saada lotta, pikkulotta tai muuten lottatyössä ansioitunut henkilö. Nyt tämän arvonimen sai pieksämäkeläinen 102 vuotias lotta Helka "Helkky" Visuri. Kauniisti katetut pöydät historiaa havisevassa tuvassa olivat toivottaneet vieraat tervetulleeksi. Iloinen puheensorina hiljeni Helkyn saapuessa. Antiikin ajoista asti seppele on ollut paitsi vallan, niin myös kunnioituksen, vastuuntunnon, kauneuden, nuoruuden ja ilon symboli. Kaikki nämä asiat ovat kuuluneet Helkyn elämään. Niinpä Pieksämäen Seudun Lottaperinneyhdistyksen puheenjohtaja Anna-Liisa Väisäsen Helkyn kauniisti harmaantuneille hiuksille laskema kukkaseppele on oikeassa paikassa. Lotta Svärd Säätiön järjestämän juhlan avasi viestintäpäällikkö Susan Mykrä. Toivotettuaan vieraat tervetulleeksi, hän kertoi Säätiön huolto- ja avustustoiminnasta, joka auttaa sodan tai muun kriisin seurauksena kärsimään joutuneita henkilöitä, jatkaa lottien ja pikkulottien kuntoutusta, vaalia lottaperinteitä ja ylläpitää museo- ja näyttelytoimintaa. Juhla jatkui yhdessä lauletulla, Martti Korpilahden sanoittamalla, kaunilla Synnyinmaa- laululla. Onnittelupuheen piti Lotta Svärd Säätiön toiminnanjohtaja Anne Nurminen. Kiittäessää Helkkyä hän erityisesti korosti sitä monlpuolista ja uhrautuvaa työtä, jota nuori lukiolainen koulutyön ohella teki. Isäkin joutui muutaman kerran kirjoittamaan poissaololapun. Helkky toimi Talvisodassa viestintälottana ilmavalvontakeskus IVAK 153:ssa. Pieksämäki oli tärkeä risreysasema joukkojen kuljetuksen ja huollon sekä evakkojen välietappi aina. Kovista pommituksista huolimatta vihollinen ei onnistunut katkaisemaan elintärkeitä rautatieyhteyksiä. Lottien työhön kuului myös ohikulkevien muonittaminen ja tarvikevaraston huolto. Lottien murheellinen, muttaa samalla kunniakas tehtävä oli sankarivainajien hautajaisiin osallistuminen. Raskain tilaisuus nuorelle lotalle oli oman jatkosodassa kaatuneen veljen siunaaminen kotikirkon viereen. Monta surua ja monta iloa on mahtunut Helkyn pitkään elämään, mutta päällimmäisenä on aina ollut iloinen ja myönteinen suhtautuminen ja muiden auttaminen. Vuoden Lotan kunniakirjan ja arkkitehti Marja Hämäläisen suunnitteleman, numeroidun lottakorun luovutti 102-vuotiaalle lotta Helka "Helkky" Visurille hallituksen puheenjohteja Riitta Pyhälä yhdessäå Anne Nurmisen kanssa. Hän kertoi Vuoden teemana olevan: Lupaus - Perintö on ikuinen , ohjanneen valinnan 17-vuitiaana lukiolaisena lottalupauksen antaneeseen Helkaan. Helka "Helkky" Visurista tuli 19. Vuoden Lotta. Kiitospuheessan Helkky muisteli huolettomia lapsuusvuosis ja kolun aloittamista ensin Savonlinnassa ja sitten Pieksämäellä. Kouluvuodet kuluivat nopeasti, ja kun äiti ja vanhemmat siskot, Aino ja Maija, olivat lottia, antoi Helkakin täytettyään 17 vuotta lottalupauksensa juuri ennen Talvisodan syttymistä. Jollakin lailla nuoren tytön elämä muuttui. Piti ottaa vastuuta ja tehdä kaikkia töitä. Mitä ei osattu, se opittiin. Siltä ajalta hän jäi kaipaamaan yksimielisyyttä ja yhteishenkeä ja niitä hetkiä, kun töiden lomassa laulettiin, luettiin js naurettiin. Usko tulevaisuuteen oli vankka. Sitä tarvittaisiin nytkin sotien runtelemassa maailmassa. Säätiön vuoden teemaa: Lupaus - Perintö on ikuinen, toteutuu Helkyn kohdalla. Tehtyään yli 30-vuotisen voimistelunopettajan uransa ensin Nokialla ja sitten Oulussa, hän palasi Pieksämäelle viettämään eläkepäiviään. Hänen siskonsa, Aino Nissinen, oli ollut perustamassa Pieksämäen Seudun Lottaperinneyhdistystä, ja Helkky liittyi siihen toimien vuosikaudet sen hallituksessa.. Helkyn kiitosten jälkeen laulettiin hänen musikaalisen jälkikasvunsa kanssa Fredrik Paciuksen säveltämä Suomen laulu, joka todella kaikui ja raikui tummien katto-orsien alla. Maukas lohikeitto ja ruiskuoreen leivotut karjalanpiirakat muna-voin kera, jälkiruokana täytekakkukahvit, muodostivat täydellisen, suussa sulavan lounaan. Tähän sopisi kiitoksekai emnännille vanha sanonta, että jos tästä vielä eväs paranee, niin se on pilalla. Lounaan jälkeen sana oli vapaa. Helkyn vanhin tytär, Pirkko , oli tullut Kanadasta asti ja esitti koko suvun onnittelut äidille. Monet hauskat tapahtumat ja jotkut vain sukulaisten ymmärtämät sanonnat saivat hymyn huulille. Nelilapsisen perheen elämä oli vauhdikasta, ja äiti hallitsi sita tarmokkaasti, mtta oikeuden mukaisesti. Rankaisuja hän ei käyttänyt kotona eikä koulussa. Asiat selvitettin muuten. Erityisesti Pirkko kertoo heidän kaikkien olevan iloisia perimästään musikaalisuudesta. Pirkon lentoemännän ammattin vuoksi vanhemmat vielä siihen aikaan pääsivät matkustelemaan edullisesti. He kävlvät mm useita kertoja Kanadassa. Lopuksi Pirkko esitteli paikalla olleet sukulaiset. Sitten Eeva-tytär säesti kvartettia, joka esitti Helkylle rakkaan laulun, Kodin kynttilät. Seuraavan tervehdyksen toi Oulusta Helkyn entinen oppilas, josta tuli myöhemmin saman koulun rehtori ja työtoveri. Silloin solmittu ystävyys on säilynyt vuosikymmenien ajan ja maailmaa parannetaan säännöllisesti . Paitsi opettajien, Helkky saavutti myös oppilaiden kiintymyksen ja kunnioituksen rehtinä ja aina iloisena opettajana. Molempien terveisinä Helkylle ojennettiin kassillinen lahjoja ja lopulta kassikin. Paikallisyhdistyksen puolesta kaikille rakasta ilopilleriä, Helkkyä, onnitteli puheenjohtaja Anna-Liisa Väisänen. Hän kiitti vuosia kestäneestä hallituksen jäsenyydestä ja lukuisista ideoista, joiden avulla on voitu toimia lottien perintöä vaalien. Hekky on uskomattoman hyvän muistinsa avulla runoilla, lauluilla ja tarinoilla tuonut vaihtelua kokouksiimme. Tähän tuli helkkymäinen kommentti: "Helppohan teille on juttuja kertoa, kun ette ole olleet näkemässä." Toivotaan, että vaikka Helkky jättikin hallituksen nuoremmille, hän jaksaisi vielä tulla kokouksiimme niitä näkeemättömiä juttuja kertomaan ja osallistummaan voimiensa mukaan muuhunkin toimintaan. Seurakujnnalta tulleen kukkatervedyksen jälkeen, tilaisuus päättyi Kaj Chydeniuksen säveltämään Kalliolle, kukkulalle kansanlaulun Visurin perheen upeaan esityksee. Vsnha Käräjätalo on ollut ikimuistoisen ja ainutlaatuisen tilaisuuden tapahtumapaikkana. Ehkäpä siitä jää pieni palanen Pieksämäen seudun 450-vuotiseen historiaan. Olii tullut aika hyvästellä sukulaiset ja ystävät, joita yhdistää ympäri Suomea aina Kanadaa myöten vuosikymmenien läpi rakastettava 102-vuotias Vuoden Lotta, Helka "Helkky" Visuri. Lupaus - perintö on ikuinen.

Lotta svärd-järjestön lopettamisesta 80 vuotta

Moskovan välirauhan solmimisesta tuli 19.11. kuluneeksi 80 vuotta. Säilyttääkseen itsenäisyytensä Suomen hallitus joutui allekirjoittamaan ankaran rauhansopimuksen, jonka 21. artiklassa vaaditaan kaikkiaan 420 järjestön toiminnan lakkauttamista.   Valvontakomissio lähetti tähän vedoten kirjeen pääministeri Paasikivelle, ja Lotta Svärd ry:n toiminta lopetettiin 23.11.1944. Lakkautus koski n. 240 000 lottaa ja pikkulottaa. Samalla kiellettiin lottapukujen ja järjestötunnusten käyttö.
 Lottien työtä kunnioittaen järjestetään valtakunnallinen Lotta Svärd ry: n lakkauttamisen 80-vuotismuistojuhla Helsingissä Valtioneovoston juhlahuoneistossa kusuvierastilaisuutena perjantaina 23.11.
Pieksämäen seudun Lottaperinneyhdistys ry.  järjestää Uudella kirkolla kaikille tarkoitetun muistojuhlan 22. 11. kello 13.00.  Juhlassa puhuu kirkkoherra Matti Pehkonen, musiikista vastaa Harri Kiviluodon johtama Vaskiorkesteri ja uruissa on Aili Ritala.  Lottien historiasta kertoo Anna-Liisa Väisänen ja Vuokko Lehto tulkitsee Aleksis Kiveä. 
Tilaisuus alkaa Lions Clubin Ladyjen tarjoamilla kahveilla klo 12-13 välisenä aikana. 
Tervetuloa.

Pää kylmänä, sydän lämpimänä

Helka ”Helkky” Visuri 102 vuotta

Pieksämäen vanhin asukas

Kuohuva 20. vuosisata maailmasotineen ja yhteiskunnallisine muutoksineen oli kokenut melkoisen myllerryksen 1920-luvulle tultaessa. Uudet tuulet puhalsivat niin talousellisen kehityksen kuin kulttuurinkin alalla. Elettiin modernisoitumisen ja kansallisen heräämisen aikakautta. Suomi runsaan kolmen miljoonan asukkaan nuori, itsenäinen valtio, tunnettiin jo maailmalla arkkitehdeistään, säveltäjistään ja huippu-urheilijoistaan. Tämä kaikki loi pohjan metsätyönjohtaja Kalle Armas Tulosen ja hänen Hilda-vaimonsa nuorimman tyttären 3.9.1922 syntyneen Helkan elämälle. Helkan ollessa 8-vuotias perhe muutti Punkaharjulta Lieksan ja Savonlinnan kautta Pieksämäelle isän työn takia. Pilke silmäkulmassa Helka alkaa muistella elämäänsä.

"Aloitin toisen luokan Keskuskoulussa ns. "Eduskuntatalossa", siinähän on 8 pylvästä. Kouluaika oli mukavaa ja olin myös innokas partiolainen. Äitini ja molemmat sisareni, Aino ja Maija, olivat lottia ja kun vielä melkein kaikki opettajatkin olivat suojeluskuntalaisia tai lottia, annoin lottalupauksen 17-vuotiaana. Minä toimin Savontiellä olevassa IVAK-153:ssa ilmavalvontatehtävissä. Talvisodan pommitukset alkoivat loppiaisena 1940 ja kiihtyivät helmikuussa, jolloin oli 14 hälytystä. Vielä karkauspäivänä oli suuri hyökkäys, jolloin tuhoutui monta rakennusta. Kertaakaan vihollinen ei pystynyt katkaisemaan elintärkeitä rautatieyhteyksiä. Suurimman tuhon sai aikaan kauniiseen asemaravintolaan osunut pommi. Rakennus paloi poroksi. Hiljaisina aikoina vahtivuorolla luettiin, laulettiin ja lausuttiin runoja. Työtä tehtiin kolmessa vuorossa pareittain. Lotan seurana oli aina sotilas. Välillä sattui hauskojakin tapauksia. Kerran minua kosittiinkin. Parikseni sattui ujonpuoleinen nuorukainen ja jututettuani häntä, selvisi että kotona oli vain äiti, 2 lehmää ja kissa. Kun sanoin, että kyllä sinne nuori emäntä tarvittaisiin, hän sanoi: "Tulukee työ".

Parin viikon ajan pääsin harjoittelemaan koulussa opittua saksankieltä, kun sain parikseni Karlen ja sitten Fredin. Ilmavalvonnan lisäksi olimme muonittamassa evakkoja, kun heitä asemalla siirrettiin eri puolelle Suomea lähteviin juniin. Kyllä tuntui pahalta katsoa äitejä lapsineen ja vanhuksia pienine nyytteineen epätietoisina kyselemässä minne heitä viedään. Nyt kun aikaa on kulunut, saamme olla ylpeitä siitä, ettei meille perustettu pakolaisleirejä, vaan n. 450 000 siirtolaiselle löytyi asuinpaikka. Autoimme myös rintamalle menevien ja lomalle tulevien sotilaiden muonituksessa.

Vapaalla ollessa harrastimme monipuolisesti urheilua. Ainoa kosketukseni rintamalinjaan oli, kun saimme kapteeni Kantaselta litterat Viipuriin. Siellä osallistuimme Sirkka (Pikku) Kaipaisen ja Annikki Nissisen kanssa uintikilpailuun. Pikku tuli hienosti toiseksi.

Muistiinpainuvimpia tapahtumia olivat sankarihautajaiset. Perinteiseen lotta-asuun lisättiin valkoiset hansikkaat, kun lotat muodostivat kirkkoon kunniakujan vainajaa saattamaan kotiseudun multaan. Yhdet hautajaiset eivät unohdu. Molemmat veljeni olivat rintamalla. Suruviesti Jouko-veljeni kaatumisesta 12.7 -41 Korpikylässä, jatkosodan ensimmäisenä syksynä, saapui. Hänet oli ensisiunattu siellä, mutta arkku jäi odottamaan kotiinkuljetusta. Monena aamuna isä ehti töihin mennessään käydä asemalla katsomassa, joko Joukon arkku olisi tullut. Lumi ehti jo sataa maahan kun arkku viimein saapui. Se oli liikaa isälle, ja hän tuupertui hankeen. Heidät siunattiin yhtä aikaa. Muistotilaisuudessa siskoni Aino lauloi "Niinkuin muuttolintusen tie kotoa kauas matka vie..." Vieläkin silmäni kostuvat laulun kuullessani.

Elämä kuitenkin jatkui. Voimistelulaitos oli perustettu jo 1834 Keisarillisen Aleksanterin yliopiston yhteyteen ja jatkanut toimintaansa sittemmin yhtenä Helsingin yliopiston laitoksena. Se lakkautettiin asteittain 1972-1974 kun liikunnanopettajien koulutus siirrettiin Jyväskylään. Asemasodan aikana matkustin Helsinkiin valmistumaan jumppamaikaksi. Opiskeluaika oli mukavaa. Sainhan nyt liikkua ja voimistella mielin määrin. Kaikki jumpan tytöt olivat myös lottia.

Täytin juuri 22 kun varsinaiset sotatoimet loppuivat 4-5.9. -44. Valmistuttuani sain ensimmäisen työpaikkani Nokialta. Sieltä löysin Maurin, josta tuli pitkäaikainen elämäntoverini. Hän oli myös voimistelunopettaja. Hän sai vakinaisen viran Oulusta, ja kun olin luvannut pitää yhtä myötä- ja vastamäessä kylmään ja tuuliseen merenrantaan oli koti lähdettävä perustamaan. Urani "Tipulan" tuntiopettajana ei alkanut kaksisesti. Jo toisena aamuna jouduin johtajattaren nuhdeltavaksi kun olin sipaissut punaa huuliini ja kaiken kukkuraksi esiinnyin ja opetin pitkissä housuissa. Onnekseni "Tipulan" pesti kesti vain vuoden. Sodan jälkeen varsinkin miesopettajista oli pula ja monet armeijan palveluksessa olleet miehet päätyivät opettajiksi.Uudessa koulussani oli eri meininki kuin "Tipulassa" Kun kollegani evp ratsumestari näki minut pelaamassa tennistä lyhyessä valkoisessa hameessa, hän oli todennut, että rouva Visuri on kuin jalo ratsu ravatessaan kentällä. Yli kolme vuosikymmentä sitä ravia kesti Perämeren rannalla sijaitsevassa kaupungissa. Työtä ja touhua riitti perheen neljän lapsen kanssa, ja ennenkuin huomasimmekaan, olivat työvuodet takana ja piti alkaa sunnitella eläkkeelle siirtymistä. Ei Pieksämäelle palaaminen aluksi ollut itsestään selvää, mutta pikkuhiljaa paluu lapsuuden ja nuoruuden maisemiin alkoi viehättää, ja olihan se suvun kesäpaikkakin Naarajärven rannallla odottamassa. Niinpä sitten 80-luvulla muutimme tänne. Ostimme tämän Keskuskadun varrella hissittömässä talossa olevan asunnon. Kyllä minä vielä nyt portaat pääsen kulkemaan, kun otan aikaa. Ikätoverit ovat vuosien mittaan pois nukkuneet, mutta uusia on löytynyt toimiessani Kokoomus ry:ssä ja Pieksämäen Kalevalaisissa Naisissa sekä Lottaperinnneyhdistyksessä, jonka perustajajäseniä oli siskoni Aino Nissinen. Viihdyn täällä, ja elämäni on ollut värikästä ja mukavaa. Lapsenlapseni kysyi minulta, oliko ennen kaikki paremmin. Vastasin hänelle, ettei ollut. Ei läheskään kaikki. Vanhoista ajoista kaipaan kuitenkin sitä rauhaa ja hiljaisuutta, sadunomaisuutta ja aikaa ajatella. Kaipaan myös yksimielisyyttä ja yhteishenkeä. Nykyään elämä on on mennyt kovaksi, ja kaikilla on aina kamala kiire. Haluaisin jättää muistoksi, itse nuorena kansakoulunopettaja, lotta Hellin Krogerukselta saamani ohjeen elämässä selviämiseen:" Pää kylmänä ja sydän lämpimänä".

Kuusituntiseksi venähtäneen vierailun aikana vuosisata vaihtui. Ei voi kuin ihmetellä tämän 102-vuotiaan henkistä vireyttä, hänen iloisuuttaan ja sitä sydämen lämpöä, joka huokuu hänestä hänen muistoja täynnä olevasta kauniista kodistaan.

Vuosia hän on jaksanut olla ystäviin ja sukulaisiin yhteydessä Skypen ja puhelimen välituksellä kotimaahan ja maailmalle. Syntymäpäivän juhlijoita oli saapunut Kanadasta saakka.

Kiitokset haastattelusta "Helkylle" 102-vuotiaalle Pieksämäen vanhimmalle asukkaalle. Toivomme, että hän vielä monta kertaa voi hyvästellä ystävänsä iloisesti huiskuttaen oveltaan.

Haastattelijana perinnelotta Johanna Saretsalo.

Johannan Kolumnit

Lotta svärd-järjestön lopettamisesta 80 vuotta

Moskovan välirauhan solmimisesta tuli 19.11. kuluneeksi 80 vuotta. Säilyttääkseen itsenäisyytensä Suomen hallitus joutui allekirjoittamaan ankaran rauhansopimuksen, jonka 21. artiklassa vaaditaan kaikkiaan 420 järjestön toiminnan lakkauttamista.   Valvontakomissio lähetti tähän vedoten kirjeen pääministeri Paasikivelle, ja Lotta Svärd ry:n toiminta lopetettiin 23.11.1944. Lakkautus koski n. 240 000 lottaa ja pikkulottaa. Samalla kiellettiin lottapukujen ja järjestötunnusten käyttö.
 Lottien työtä kunnioittaen järjestetään valtakunnallinen Lotta Svärd ry: n lakkauttamisen 80-vuotismuistojuhla Helsingissä Valtioneovoston juhlahuoneistossa kusuvierastilaisuutena perjantaina 23.11.
Pieiksämäen seudun Lottaperinneyhdistys ry.  järjestää Uudella kirkolla kaikille tarkoitetun muistojuhlan 22. 11. kello 13.00.  Juhlassa puhuu kirkkoherra Matti Pehkonen, musiikista vastaa Harri Kiviluodon johtama Vaskiorkesteri ja uruissa on Aili Ritala.  Lottien historiasta kertoo Anna-Liisa Väisänen ja Vuokko Lehto tulkitsee Aleksis Kiveä. 
Tilaisuus alkaa Lions Clubin Ladyjen tarjoamilla kahveilla klo 12-13 välisenä aikana. 
Tervetuloa.

Pää kylmänä, sydän lämpimänä

Helka ”Helkky” Visuri 102 vuotta

Pieksämäen vanhin asukas

Kuohuva 20. vuosisata maailmasotineen ja yhteiskunnallisine muutoksineen oli kokenut melkoisen myllerryksen 1920-luvulle tultaessa. Uudet tuulet puhalsivat niin talousellisen kehityksen kuin kulttuurinkin alalla. Elettiin modernisoitumisen ja kansallisen heräämisen aikakautta. Suomi runsaan kolmen miljoonan asukkaan nuori, itsenäinen valtio, tunnettiin jo maailmalla arkkitehdeistään, säveltäjistään ja huippu-urheilijoistaan. Tämä kaikki loi pohjan metsätyönjohtaja Kalle Armas Tulosen ja hänen Hilda-vaimonsa nuorimman tyttären 3.9.1922 syntyneen Helkan elämälle. Helkan ollessa 8-vuotias perhe muutti Punkaharjulta Lieksan ja Savonlinnan kautta Pieksämäelle isän työn takia. Pilke silmäkulmassa Helka alkaa muistella elämäänsä.

"Aloitin toisen luokan Keskuskoulussa ns. "Eduskuntatalossa", siinähän on 8 pylvästä. Kouluaika oli mukavaa ja olin myös innokas partiolainen. Äitini ja molemmat sisareni, Aino ja Maija, olivat lottia ja kun vielä melkein kaikki opettajatkin olivat suojeluskuntalaisia tai lottia, annoin lottalupauksen 17-vuotiaana. Minä toimin Savontiellä olevassa IVAK-153:ssa ilmavalvontatehtävissä. Talvisodan pommitukset alkoivat loppiaisena 1940 ja kiihtyivät helmikuussa, jolloin oli 14 hälytystä. Vielä karkauspäivänä oli suuri hyökkäys, jolloin tuhoutui monta rakennusta. Kertaakaan vihollinen ei pystynyt katkaisemaan elintärkeitä rautatieyhteyksiä. Suurimman tuhon sai aikaan kauniiseen asemaravintolaan osunut pommi. Rakennus paloi poroksi. Hiljaisina aikoina vahtivuorolla luettiin, laulettiin ja lausuttiin runoja. Työtä tehtiin kolmessa vuorossa pareittain. Lotan seurana oli aina sotilas. Välillä sattui hauskojakin tapauksia. Kerran minua kosittiinkin. Parikseni sattui ujonpuoleinen nuorukainen ja jututettuani häntä, selvisi että kotona oli vain äiti, 2 lehmää ja kissa. Kun sanoin, että kyllä sinne nuori emäntä tarvittaisiin, hän sanoi: "Tulukee työ".

Parin viikon ajan pääsin harjoittelemaan koulussa opittua saksankieltä, kun sain parikseni Karlen ja sitten Fredin. Ilmavalvonnan lisäksi olimme muonittamassa evakkoja, kun heitä asemalla siirrettiin eri puolelle Suomea lähteviin juniin. Kyllä tuntui pahalta katsoa äitejä lapsineen ja vanhuksia pienine nyytteineen epätietoisina kyselemässä minne heitä viedään. Nyt kun aikaa on kulunut, saamme olla ylpeitä siitä, ettei meille perustettu pakolaisleirejä, vaan n. 450 000 siirtolaiselle löytyi asuinpaikka. Autoimme myös rintamalle menevien ja lomalle tulevien sotilaiden muonituksessa.

Vapaalla ollessa harrastimme monipuolisesti urheilua. Ainoa kosketukseni rintamalinjaan oli, kun saimme kapteeni Kantaselta litterat Viipuriin. Siellä osallistuimme Sirkka (Pikku) Kaipaisen ja Annikki Nissisen kanssa uintikilpailuun. Pikku tuli hienosti toiseksi.

Muistiinpainuvimpia tapahtumia olivat sankarihautajaiset. Perinteiseen lotta-asuun lisättiin valkoiset hansikkaat, kun lotat muodostivat kirkkoon kunniakujan vainajaa saattamaan kotiseudun multaan. Yhdet hautajaiset eivät unohdu. Molemmat veljeni olivat rintamalla. Suruviesti Jouko-veljeni kaatumisesta 12.7 -41 Korpikylässä, jatkosodan ensimmäisenä syksynä, saapui. Hänet oli ensisiunattu siellä, mutta arkku jäi odottamaan kotiinkuljetusta. Monena aamuna isä ehti töihin mennessään käydä asemalla katsomassa, joko Joukon arkku olisi tullut. Lumi ehti jo sataa maahan kun arkku viimein saapui. Se oli liikaa isälle, ja hän tuupertui hankeen. Heidät siunattiin yhtä aikaa. Muistotilaisuudessa siskoni Aino lauloi "Niinkuin muuttolintusen tie kotoa kauas matka vie..." Vieläkin silmäni kostuvat laulun kuullessani.

Elämä kuitenkin jatkui. Voimistelulaitos oli perustettu jo 1834 Keisarillisen Aleksanterin yliopiston yhteyteen ja jatkanut toimintaansa sittemmin yhtenä Helsingin yliopiston laitoksena. Se lakkautettiin asteittain 1972-1974 kun liikunnanopettajien koulutus siirrettiin Jyväskylään. Asemasodan aikana matkustin Helsinkiin valmistumaan jumppamaikaksi. Opiskeluaika oli mukavaa. Sainhan nyt liikkua ja voimistella mielin määrin. Kaikki jumpan tytöt olivat myös lottia.

Täytin juuri 22 kun varsinaiset sotatoimet loppuivat 4-5.9. -44. Valmistuttuani sain ensimmäisen työpaikkani Nokialta. Sieltä löysin Maurin, josta tuli pitkäaikainen elämäntoverini. Hän oli myös voimistelunopettaja. Hän sai vakinaisen viran Oulusta, ja kun olin luvannut pitää yhtä myötä- ja vastamäessä kylmään ja tuuliseen merenrantaan oli koti lähdettävä perustamaan. Urani "Tipulan" tuntiopettajana ei alkanut kaksisesti. Jo toisena aamuna jouduin johtajattaren nuhdeltavaksi kun olin sipaissut punaa huuliini ja kaiken kukkuraksi esiinnyin ja opetin pitkissä housuissa. Onnekseni "Tipulan" pesti kesti vain vuoden. Sodan jälkeen varsinkin miesopettajista oli pula ja monet armeijan palveluksessa olleet miehet päätyivät opettajiksi.Uudessa koulussani oli eri meininki kuin "Tipulassa" Kun kollegani evp ratsumestari näki minut pelaamassa tennistä lyhyessä valkoisessa hameessa, hän oli todennut, että rouva Visuri on kuin jalo ratsu ravatessaan kentällä. Yli kolme vuosikymmentä sitä ravia kesti Perämeren rannalla sijaitsevassa kaupungissa. Työtä ja touhua riitti perheen neljän lapsen kanssa, ja ennenkuin huomasimmekaan, olivat työvuodet takana ja piti alkaa sunnitella eläkkeelle siirtymistä. Ei Pieksämäelle palaaminen aluksi ollut itsestään selvää, mutta pikkuhiljaa paluu lapsuuden ja nuoruuden maisemiin alkoi viehättää, ja olihan se suvun kesäpaikkakin Naarajärven rannallla odottamassa. Niinpä sitten 80-luvulla muutimme tänne. Ostimme tämän Keskuskadun varrella hissittömässä talossa olevan asunnon. Kyllä minä vielä nyt portaat pääsen kulkemaan, kun otan aikaa. Ikätoverit ovat vuosien mittaan pois nukkuneet, mutta uusia on löytynyt toimiessani Kokoomus ry:ssä ja Pieksämäen Kalevalaisissa Naisissa sekä Lottaperinnneyhdistyksessä, jonka perustajajäseniä oli siskoni Aino Nissinen. Viihdyn täällä, ja elämäni on ollut värikästä ja mukavaa. Lapsenlapseni kysyi minulta, oliko ennen kaikki paremmin. Vastasin hänelle, ettei ollut. Ei läheskään kaikki. Vanhoista ajoista kaipaan kuitenkin sitä rauhaa ja hiljaisuutta, sadunomaisuutta ja aikaa ajatella. Kaipaan myös yksimielisyyttä ja yhteishenkeä. Nykyään elämä on on mennyt kovaksi, ja kaikilla on aina kamala kiire. Haluaisin jättää muistoksi, itse nuorena kansakoulunopettaja, lotta Hellin Krogerukselta saamani ohjeen elämässä selviämiseen:" Pää kylmänä ja sydän lämpimänä".

Kuusituntiseksi venähtäneen vierailun aikana vuosisata vaihtui. Ei voi kuin ihmetellä tämän 102-vuotiaan henkistä vireyttä, hänen iloisuuttaan ja sitä sydämen lämpöä, joka huokuu hänestä hänen muistoja täynnä olevasta kauniista kodistaan.

Vuosia hän on jaksanut olla ystäviin ja sukulaisiin yhteydessä Skypen ja puhelimen välituksellä kotimaahan ja maailmalle. Syntymäpäivän juhlijoita oli saapunut Kanadasta saakka.

Kiitokset haastattelusta "Helkylle" 102-vuotiaalle Pieksämäen vanhimmalle asukkaalle. Toivomme, että hän vielä monta kertaa voi hyvästellä ystävänsä iloisesti huiskuttaen oveltaan.

Haastattelijana perinnelotta Johanna Saretsalo.